Kuvauspaketteja on mahdollista muokata juuri sinun toiveidesi mukaan! Kaikkiin kuvauksiin sisältyy matkakulut 10 kilometrin säteellä Joensuun keskustasta, josta eteenpäin kilometrikorvaus on 0,43€ / km.

Kuvamäärät ovat juhla- ja tapahtumakuvauksissa suuntaa-antavia, sillä lopullisten kuvien määrään vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi vieraiden ja ohjelman määrä.

Huomioithan, että kuvausaika on syytä varata hyvissä ajoin, sillä varsinkin sesonkiaikoina voi olla mahdollista, että vapaita aikoja on vasta useamman viikon päässä. Mikäli kuvaustarve kuitenkin yllättää, kannattaa kaikesta huolimatta kuvausaikaa kysyä, sillä pyrin ajan järjestämään asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Lemmikkikuvaus 140€

  • Kuvaus miljöössä, studiossa tai asiakkaan kotona
  • Persoonallisia poseerauksia tai tilannekuvia lemmikin ehdoilla
  • Kuvausaika noin 1 tunti
  • Hintaan sisältyy 5 laadukkaasti käsiteltyä digikuvaa, jotka asiakas saa itse valita kattavasta koevedosgalleriasta
  • Lisäkuvat 10€ / kpl
  • Kuvissa voi olla useampikin lemmikki ja voidaan sisällyttää kuvia myös omistajan kanssa
  • Jokaisen lemmikkikuvauksen verottomasta osuudesta 3% menee Viipurin Koirat ry:lle kodittomien koirien hyväksi

Lapsikuvaus 140€

  • Kuvaus miljöössä, studiossa tai asiakkaan kotona
  • Persoonallisia poseerauksia tai tilannekuvia lapsen ehdoilla
  • Kuvausaika noin 1 tunti
  • Hintaan sisältyy 5 laadukkasti käsiteltyä digikuvaa, jotka asiakas saa itse valita kattavasta koevedosgalleriasta
  • Lisäkuvat 10€ / kpl
  • Voidaan sisällyttää myös yhteiskuvia perheestä, sisaruksista ja lemmikeistä

Perhekuvaus 140€

  • Kuvaus miljöössä, studiossa tai asiakkaan kotona
  • Persoonallisia poseerauksia tai tilannekuvia perheen pienimpien ehdoilla – valokuvaus voidaan toteuttaa vaikkapa perheen yhteisen eväsretken yhteydessä
  • Kuvausaika noin 1 tunti
  • Hintaan sisältyy 5 laadukkaasti käsiteltyä digikuvaa, jotka asiakas saa itse valita kattavasta koevedosgalleriasta
  • Lisäkuvat 10€ / kpl
  • Voidaan sisällyttää myös sisarus- ja yksilökuvia, ja perheen lemmikit ovat myös tervetulleita

Vastasyntyneen valokuvaus 250€

  • Kuvaus miljöössä, studiossa tai asiakkaan kotona
  • Kuvausaika noin 2 tuntia, jolloin ennätetään kuvata kaikessa rauhassa vauvan ehdoilla ruokataukoja ja sylihetkiä unohtamatta
  • Hintaan sisältyy 8 laadukkaasti käsiteltyä digikuvaa, jotka asiakas saa itse valita kattavasta koevedosgalleriasta
  • Lisäkuvat 10€ / kpl
  • Voidaan sisällyttää myös perhe- tai sisaruskuvia

Raskausajan kuvaus 140€

  • Kuvaus miljöössä tai studiossa
  • Kuvausaika noin 1 tunti
  • Hintaan sisältyy 5 laadukkasti käsiteltyä digikuvaa, jotka asiakas saa itse valita kattavasta koevedosgalleriasta
  • Lisäkuvat 10€ / kpl
  • Mainio mahdollisuus ottaa samalla parikuvia puolison sekä perheen kanssa lemmikkejä unohtamatta tai vaikka yllätykseksi

Valmistujaiskuvaus 140€

  • Kuvaus miljöössä tai studiossa
  • Kuvausaika noin 1 tunti
  • Hintaan sisältyy 5 laadukkaasti käsiteltyä digikuvaa, jotka asiakas saa itse valita kattavasta koevedosgalleriasta
  • Lisäkuvat 10€ / kpl
  • Valmistujaiset, ylioppilasjuhlat tai rippijuhlat ovat unohtumattomia hetkiä elämässä, joita on ihana muistella myöhemminkin kuvien muodossa

Kihla- & parikuvaus 140€

  • Kuvaus miljöössä tai studiossa
  • Kuvausaika noin 1 tunti
  • Hintaan sisältyy 5 laadukkaasti käsiteltyä digikuvaa, jotka asiakas saa itse valita kattavasta koevedosgalleriasta
  • Lisäkuvat 10€ / kpl
  • Yllätä puolisosi yhteisellä valokuvauksella tai tulkaa ikuistamaan tuore kihlaonnenne kuviin

Hääpotretit 280€

  • Kuvaus miljöössä tai studiossa asiakkaan toiveiden mukaan
  • Kuvausaika noin 1 tunti
  • Hintaan sisältyy 8 laadukkaasti käsiteltyä digikuvaa, jotka asiakas voi itse valita kattavasta koevedosgalleriasta
  • Lisäkuvat 10€ / kpl
  • Ihana muisto hääpäivästä esimerkiksi pareille, jotka menevät naimisiin maistraatissa tai haluavat vain hääpotretit

Hääpotretit & vihkiminen 580€

  • Sisältää kuvauspalaverin ja kattavan kuvaussopimuksen
  • Potrettien kuvaus miljöössä tai studiossa
  • Kuvausaika yhteensä n. 2 tuntia
  • Hintaan sisältyy 10 laadukkaasti käsiteltyä hääpotrettia digitaalisessa muodossa, jotka asiakas saa itse valita kattavasta koevedosgalleriasta
  • Potrettilisäkuvat 10€ / kpl, lisäkuvaustunnit 100€
  • Kuvamäärä vihkitilaisuudesta noin 70 kuvaa

Hääkuvauspaketti Helmi 670€

4 tunnin hääkuvauspaketti pitää sisällään:

  • Kuvauspalaveri ja laaja kuvaussopimus
  • Hääpotrettien otto halutussa miljöössä tai studiolla
  • Vihkimisen valokuvaus
  • Noin 2 tuntia hääjuhlien kuvausta täysin asiakkaan kanssa sovitulla sisällöllä
  • Lisäkuvaustunnit 100€
  • Kokonaiskuvamäärä yhteensä noin 150 kuvaa
  • Sopii hääpareille, jotka haluavat saada kauniin muiston juhlapaikalta häävieraiden vastaanotosta, juhlakoristeluista ja kattauksista sekä esimerkiksi yhteiskuvia juhlaväen kanssa

Hääkuvauspaketti Rubiini 890€

6 tunnin hääkuvauspaketti pitää sisällään:

  • Kuvauspalaveri ja laaja kuvaussopimus
  • Hääpotrettien otto halutussa miljöössä tai studiolla
  • Vihkimisen valokuvaus
  • Noin 4 tuntia hääjuhlien kuvausta täysin asiakkaan kanssa sovitulla sisällöllä
  • Lisäkuvaustunnit 100€
  • Kokonaiskuvamäärä yhteensä noin 200 kuvaa
  • Juhlakuvaus voi pitää sisällään esim. yhteispotretteja sukulaisten ja ystävien kanssa, juhlapaikan koristeluiden kuvausta, kakun leikkauksen, häävalssin, juhlaohjelman ikuistamisen – vain mielikuvitus on rajana!

Hääkuvauspaketti Kulta 1200€

8 tunnin hääkuvauspaketti pitää sisällään:

  • Kuvauspalaveri ja laaja kuvaussopimus
  • Hääpotrettien otto halutussa miljöössä tai studiolla
  • Vihkimisen valokuvaus
  • Noin 6 tuntia hääjuhlien kuvausta täysin asiakkaan kanssa sovitulla sisällöllä
  • Lisäkuvaustunnit 100€
  • Kokonaiskuvamäärä yhteensä noin 300 kuvaa
  • Juhlakuvaus voi pitää sisällään esim. yhteispotretteja sukulaisten ja ystävien kanssa, juhlapaikan koristeluiden kuvausta, kakun leikkauksen, häävalssin, juhlaohjelman ikuistamisen – koko hääpäivän virallisen ohjelman!

Hääkuvauspaketti Platina 1500€

Koko päivän hääkuvauspaketti pitää sisällään:

  • Kuvauspalaveri ja laaja kuvaussopimus
  • Hääpotrettien otto halutussa miljöössä tai studiolla
  • Vihkimisen valokuvaus
  • Noin 12 tuntia kuvausta täysin asiakkaan kanssa sovitulla sisällöllä
  • Kokonaiskuvamäärä yhteensä noin 500 kuvaa
  • Vain mielikuvitus on rajana siinä, mitä koko päivän kuvaus pitää sisällään! Aamuisista hääparin valmisteluista aina illan rennompaan juhlintaan ja kaikki siltä väliltä

Tapahtumakuvaus alk. 150€

  • Kun halutaan saada kattava muisto kuvia luonnollisista tilanteista ja hetkistä
  • Esimerkiksi synttärit, polttarit, valmistujaisjuhlat, rippijuhlat, vanhojentanssit, lapsen tai lemmikin kilpailusuoritus
  • Kuvamäärä riippuu täysin kuvattavasta tapahtumasta, mutta vähintään 20 kuvaa digitaalisessa muodossa
  • Ensimmäinen tunti 150€, seuraavat alkavat tunnit 100€
  • Kuvaukseen voidaan myös sisällyttää potrettikuvia lisähintaan 10€ / kpl
  • Pystyt keskittymään itse täysin juhliin tai tapahtumaan, ja päivästä jää kattava kuvamuisto ammattivalokuvaajan ikuistamana

Hautajaiskuvaus 250€

  • Hinta pitää sisällään siunaustilaisuuden ja mahdollisesti haudalla kuvaamisen
  • Kokonaismäärä 50-100 kuvaa riippuen hautajaisvieraiden määrästä
  • Muistotilaisuuden valokuvaus lisähinnasta 80€ / tunti

Asunto- ja kiinteistökuvaus alk. 140€

  • Sisustuskuvat tai myyntikuvat omasta kodista
  • Hinta muodostuu asunnon tai talon koon ja kuvattavan huonemäärän mukaan

Yrityskuvaukset

  • Esimerkiksi henkilökuvaus, tapahtumakuvaus, lehtikuvaus, tuotekuvaus, kiinteistökuvaus
  • Voidaan toteuttaa studiossa, halutussa miljöössä tai asiakkaan luona
  • Yrityksille ilmoitetaan hinnat alv 0%, kokonaishinta pitää sisällään kuitenkin myös arvonlisäveron

Kysy tarjous!

Lahjakortti

  • Kaikista kuvauksista on mahdollista saada myös paperinen tai sähköinen lahjakortti
  • Lahjakortin voi ostaa juuri tiettyä kuvausta varten tai antaa lahjaksi avoimena summana, jonka lahjan saaja voi käyttää itse haluamallaan tavalla
  • Lahjakortti on mahdollista käyttää myös osana arvokkaampaa kuvausta, jolloin lahjakortin summa vähennetään kokonaishinnasta

Valokuvatuotteet

  • Kauttani saa tilattua myös laadukkaita kuvatauluja ja -tulosteita
  • Fine Art -tulosteet
  • Metalli-, lasi-, puu- tai akryylitaulut
  • Kehystaulut

Katso tarkemmat tiedot ja hinnat täältä